RIONNAG Shelties & Border Collies

Rionnag

Shelties & Bordercollies

  • Increase font size
  • Default font size
  • Decrease font size

Päivä 4

KUKAPA SITÄ NYT YÖLLÄ NUKKUISI

Haukotus. Viime yö oli toiminnan täytteinen.Tiedä sitten oliko lauhtuneen pakkaskelin syy mutta peetulassa oli kohtuullisen kuuma ja hirvittävä kuhina. Kip oli rauhaton ja pennut olivat rauhattomia. Meno oli välillä aika vilkasta. Oikeastaan kaikki taisi alkaa illan viimeisellä ulkoiluretkellä. Synnytyksen aikaan Kip hotkaisi menemään jälkeiset ja nyt niiden vaikutus näkyi toisessa päässä. Pihalta pyyhälsi sisään mustavalkoinen koira sellaisen hajun kera että silmiä kirveli. Ei muuta kuin pesulle ja peetulaan.

Bileet pystyyn!

Yöllä pennut pitivät semmoisia bileitä että oksat pois. Mekkala oli melkoista. Jotenkin Kip onnistui vielä makoilemaan sellaisessa asennossa, että se ei saanut kunnolla levättyä kun joku pennuista oli aina ruokaa vailla. Niinpä se makoili pää ylhäällä ja läähätti kuumuutta pois. Rauhattoman yön vaikutukset ovat näkyneet tänään. Kip on makoillut pitkiä aikoja kyljellään täysin unessa. Aina pentujen tullessa syömään on vähän nostellut päätään ja suorittanut huoltotoimenpiteitä.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Pentujen seuraaminen on ollut mielenkiintoista puuhaa. Hyvin usein niistä joku tai jotkut nukkuvat kun muut syövät ja vice versa. Samoin osa porukasta nukkuu tiiviisti vierekkäin niin joku tai jotkut ovat erillään laumasta. Huolestuneena seurailimme aluksi, että onko ne jotkut tietyt samat pennut mutta ei onneksi. Ketään ei siis hyljeksitä eikä eristetä laumasta. Välillä peetuset näkevät unta mutta mistä? Kuinka voi nähdä unta jostakin jos ei ole vielä nähnyt tai kuullut mitään?

Hei me juostaan

Pennut on olleet tänään eläväisempiä kuin eilen. Käsittämätöntä miten lujaa ne pääsevät liikkeelle vaikka eivät juuri saa vatsaa irti maasta. Ne venyttelevät ja oikovat jäseniään selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Muutama on selvästi yrittänyt jo jaloilleen. Sehän tästä puuttuisikin, että oppisivat juoksemaan ennenkuin näkevät mitään. Mahtaisi pentulaatikossa laidat rytkyä.
Hämmästyttävää miten hyvin pennut osaa toistensa tai emän luokse vaikka ne eivät näe eikä kuule mitään. Käsittämätöntä on myös tuo vilske maitobaarissa. Välillä joku änkee toisten alta pyöräyttäen päällä olevat selälleen ja hehän eivät luovu omasta hanastaan.

Jokohan ne pärjäisi omillaan

Kip on ollut väsynyt mutta hyvän tuulinen koko päivän. Jos sillä ei ole nyt jotain kramppeja niin se näkee jotain tosi upeeta unta. Jalat käy ja se haukkuu! siis oikein haukkuu huutomerkin kera. Ensikertalaiseksi sillä on elkeet kuin kokeneella mammakoiralla. Tänään se on poistunut pentulaatikosta ja makoillut laatikon vieressä. Kun laatikosta on kuulunut ääniä on tarkistanut että aiheuttaako toimenpiteitä. Jos toimia on tarvittu siirtynyt laatikkoon hoivailemaan pentuja. Pihalla se olisi ollut jo innokas keppileikkeihin. Tarpeilla käydessään oli jostain löytänyt kepin jota juoksutti iloisesti isännälle heitettäväksi. Toivotaan että Kip ei rupea ottamaan pentujen hoitoa liian kevyesti.
 

Comments 

 
0 #1 Vesa 2010-01-11 15:13
Pitkäkynsi


Kun on oikein nälkä niin syöminen sujuu vaikka selällään...
Quote
 

Add comment


Security code
Refresh