Kosmonauttikoirakoulutuksen alkeet

Official Rionnag Agiflyers Training Camp [jatkossa O.R.A.T.C.] on avattu. Peetulandian sankariasukkaat ovat osallistuneet sekä ohjattuun että omaehtoiseen koulutukseen aktiivisesti.
Pääkouluttajana toimii BC Kip joka huolehtii harjoitusmahdollisuuksien luomisesta, järjestyksen pidosta sekä kouluttamisesta. O.R.A.T.C:n ensimmäiset harjoitteet ovat enimmäkseen omaehtoisia ja niiden suorittamisessa on peetulandian sankarit olleet erinomaisia. Alkuverryttelynä peetuset ovat ylittäneet mustavalkoisen vuoren useammasta eri kohdasta ja useampaan eri kertaan. Vuori on nauttinut kiipeilyinnostuksesta silmät kiinni.
O.R.A.T.C. Training day 26
Omaehtoiseen koulutukseen kuuluu tietynlainen survival meininki. Niinpä kaksi pentua suoritti viime yönä ORATC yöjuoksu- ja suunnistusmerkin sekä majoittuminen vieraassa ympäristössä -merkin. Kaksikko F3 & F2 (eli kysymysmerkki tytsä ja valkokaulus/häntä poitsu) työskentelivät yksin tai ryhmissä murtautuakseen peetulandian muurien yli ja F2 jäi yöpymään lattialle Kipsun viereen. F3 laajensi retkeään portin läpi makuuhuoneen puolelle ja sai paikallisoppaakseen Xy:n joka johdatti pennun makuualustalle ja olipa vielä repinyt pyyhkeenkin lattialle. ORATC onnittelee F2:sta & F3:sta yöpymis-, yösuunnistus ja -juoksumerkeistä.
Erityismaininta sitkeydestä annettakoon F2:lle joka jaksoi sitkeästi taistella peetulandian rajavalvontaa vastaan reippaan 10 minuuttia ennenkuin antoi periksi ja lopetti rajaselkkaukset. Rajavartion kääntäessä selkää F2 suoritti kuin suorittikin onnistuneen pakoyrityksen ja oli tyytyväinen päästessään mammakoiran viereen lattialle. Tällä tavalla sitä sitkeyttä kasvatetaan ;-) Lukuisien epäonnistuneiden yritysten päälle päätteeksi onnistunut yritys.
Vierihoitoa
Peetulandian asukit yöpyvät enään peetulandiassa ja muun aikaa päivästä viettävät lomakohteessa. Tänään oli ohjelmassa muun muassa kynsien leikkuu sekä vierihoitoa. Vierihoidossa olikin mielenkiintoista tarkkailla oikein kouriintuntuvasti että miten peetuset toimivat. F1 pentua lukuunottamatta kaikki muut käyttivät hampaita ensiksi ja sitten vasta hyvitykseksi nuolaisivat. F1 suhtautui paljon hellemmin ja käytti hampaita vasta loppuvaiheessa. Kieltämättä nuo pienet kulmahampaat tuntuvat aika pistäviltä. Varsinkin jos puru tapahtuu vain toisen puolen kulmahampailla.
Vääntöä, kääntöä ja voimankäyttöä
Peetulandian urheilusankarit treenaavat jo ahkerasti. Lajeina nuo totutut vääntö, kääntö ja voimankäyttö. Vuoronperään ollaan hyökkääjiä tai uhreja. Selkeästi ilkimykseksi on osoittautumassa F5:n. Se hyödynsi nukkuvan siskon puolustuskyvyttömyyttä ja käytti hampaita aivan rehvakkaasti F4:seen. Muutenkin sillä on selkeät pienen riiviön ominaisuudet. Se yksinkertaisesti kiusaa kaikkia tasapuolisesti, yleensä se herää ennen muita ja käyttää valveillaoloaikaa hyödyksi ärsyttäen muita. Tosin sai maistaa tänään omaa lääkettään kun F4 käytti samaa taktiikkaa ja kosti aikaisemmat kärsimykset. Mutta siis - meno vilkastuu päivä päivältä ja peetujen kouluttautuminen rooliin sujuu aivan kuten koiran tuleekin.
Peetulandian suurlähettiläät
Tällä hetkellä vapaana on yksi uros ja yksi narttupentu. Näillä näkymin urospentu etsii sellaista persoonaa joka olisi kaikenlaisen agitokopk-touhuamisen lisäksi kiinnostunut myös näyttelemisestä.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|



Comments