Siivooja saa laakin

PUTT:n kertoo että meillä kävi siivooja. Ihan kiva - siis sekä se siivooja kuin myös se, että se kävi. Esittelin siivoojalle taloa ja näytin peetulandian. Hän sanoi, että no hän ei imuroi sitten tässä viereisessä huoneessa ollenkaan ettei pennut säikähdä.
Onneksi otti asian puheeksi niin pääsin sanomaan, että ei kun anna mennä vain. Imuroida ja kolistella saa aivan kuten tarpeelliseksi katsoo. Selvä ja siivooja ryhtyi hommiin. Jossain vaiheessa siivoojaa siirtyi sitten peetulandian viereiseen huoneeseen ja huoneiden välissä on vain koiraportti. Koiraportissa on yksi leveämpi väli mistä pennut pääsee livahtamaan ja sen välin olemme tukkineet patjalla. Ok, loput voitte varmaankin arvata. Siivooja pesi lattiaa ja otti tietysti patjan pois. Vaikutus oli samankaltainen kuin patoa raottaisi. Yllättävästi raosta oli rynnännyt heti kolme pentua tervehtimään lattialastaa.
Järkyttynyt siivooja kertoi PUTT:n toimitukselle, että kädet eivät meinanneet riittää, aina kun sai yhden laitettua takaisin niin kaksi ryntäsi ulos. Ilmeisesti oli selvinnyt hengissä huikeasta tilanteesta ja pennutkin näyttivät olevan vielä hengissä ja terveenä joten kaikki ovat nyt yhden kokemuksen rikkaampia ;-)
Kosmonauttikoirakoulutus on tehonnut
Perjantaina ja lauantaina vieraita on käynyt ja peetuset ovat pistäneet parastaan. Perjantain hauskin/mielenkiintoisin episodi tapahtui kuitenkin peetulandiassa. Menin hakemaan peetusia ja kun kuulivat liikkeeni olivatkin valmiina jo portin takana. Siis lähes kaikki oli valmiina. Yksi oli kiivennyt sellaiseen matalaan tuoliin jossa on korkea yhtenäinen käsi- ja selkänoja, kiikutteli siinä käsinojalla itseään ja hyppäsi alempana ja edempänä olevalle koirapetille aivan niin hallitusti kuin tuommoinen pentu sen voi tehdä. Olihan se pitkä loikka, varmaan 10 senttiä ja maan vetovoima auttoi alas, että ei tarvinnut jäädä killumaan ilmaan. Kosmonauttikoirakoulutus tehoaa ;-)
Ei ne mitään tyhmiä ole
Peetusten meno kiihtyy päivä päivältä ja näköjään tuo jaksaminenkin paranee. Leikkisessioita on useammin ja ne kestävät pidempään. Menoa on mielenkiintoista seurailla. Yksi pennuista käveli keittiöjakkaran ali kolauttaen tietysti nuppinsa jakkaran välirautaan, nosti päätään ja kolautti seuraavaan. Seuraavan kerran peetunen lähestyikin sitten jakkaraa reippaasti juosten ja ajattelin jo kuinka taas kuuluu kops-kops mutta ei, peetunen painoi pään alaspäin ja rullasi eteenpäin minkään häiritsemättä. Siis ei ne tyhmiä ole.
Lapsiterapiaa
Peetuset ovat nauttineet nyt lapsiterapiaa oikein roppakaupalla. Parina päivänä vieraili naapuri lapsineen ja tänään kävi vielä yksi yksikkö. Peetusia lapset eivät tunnu ahdistavan. Niitä on ihan yhtä mukava pureskella kuin aikuisiakin. Tässä täytyy kohta puuttua peetusten hampaiden käyttöön ellei Kip ehdi ennen meitä. Vaikka nämä lapset eivät olleet tottuneet koiriin eivätkä oikein tienneet kuinka niiden kanssa toimia niin peetuset osasivat ottaa lapset ihan hyvin vastaan. Oikeastaan ainoa säikähdys minkä olen nähnyt tuli aikuisten kanssa. Peetuselle puhahdus päin näköä ei ollut miellyttävää. Peetunen säikähti ja istahti alas ihmettelemään. Se oli siinä. Ei paha eikä kovin pitkäkestoinen säikähdys. Onneksi peetuset on saaneet aimo annoksen metakkaa niin kovaäänisemmätkään peetusten katsojat eivät saa niitä paniikkiin ;-)
Pirkaleen panta
Niin tosiaan, peetuset saivat ensimmäiset pannat kaulaan. Sekös niitä jurppi. Kesken vauhdin täytyi aina välillä pysähtyä rapsuttamaan. Hankalahan se oli kävellä kun kutitti ja kävelemisen kanssa samanaikaisesti yritti raapia kaulaa. Ei onnistunut, täytyi vähän väliä istahtaa alas. Pojille tuli siniset pannat ja tytöille punaiset, vähänkö ollaan perinteisiä.
Lelulaatikkokin on sitten löytynyt. Suosikkileluiksi osoittautui solmusukka. Siis perinteinen sukka johon on vetäisty solmu keskelle. Tietysti nuo punotut "köydet" on aina yhtä hyviä vetoleikkeihin ja hätätilanteessa kalkkunakin käy. Jostain syystä tuo lelulaatikko itsessään on tosi kiinnostava, sitä on hyvä jyrsiä.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|



Comments
Ohos miten aika vierähtää kun on kivaa!
Päivitän peetulandian uutisia huomenissa, siis perjantaina lisää.