Peetulandiassa kaikki hyvin, vaikka täällä onkin ollut hiljaista

Onpas aika kulunut sukkelaan. Väitin, että en ole päivittänyt Peetulandian uutisia pariin päivään mutta viimeisestä päivityksestä onkin jo viikko aikaa. Nyt alkaa nuo päivätkin jo sekaantua, toivottavasti tuo 46 ei ole aivan tuulesta temmattu.
Peetulandiassa on kaikki hyvin. Peetuset voivat hyvin, ovat reippaita (kuulostaa paremmalta kuin termi riehakkaita) ja yllätys yllätys - valvovat, liikkuvat ja riehuvat nykyään enemmän kuin esim. viikko sitten. Edellisen päivityksen jälkeen meillä on ollut lähes joka ilta vieraita ihmettelemässä, ihastelemassa ja kiusaamassa pentuja. He ovat olleet oikein tervetulleita, meidän varpaat alkavat olla hellänä. Pennut ilman rajoja-järjestön viisi kovin musta-.valkoista edustajaa ovat väittäneet, että varpaita saa ja pitää purra, kuin myös housun lahkeissa saa ja pitää roikkua, samoin hihassa, kädessä, korvalehdessä, nenässä ja kaikessa mahdollisessa mihin hampaat vain saa upotettua. Tästä voinette päätellä, että Kip ei ole opettanut pentuja vielä olemaan purematta ihmislihaa.
HUOM!! Vapaana on sekä uros & narttupentu. HUOM!!
Vapaana on luonteenpuolesta harrastuskoteihin sopiva KOMEA urospeetu ja KAUNIS narttupeetu.
Urospentu on tasapainoinen ja hyvällä itseluottamuksella varustettu varsinainen pusukone. Tyttöpeetuihin verrattuna uros vaikuttaa lempeämmältä mutta tarvittaessa osaa kyllä tulistua. Iloinen hännänheiluttaja joka on toisen uroksen tapaan ensimmäisenä tervehtimässä iloisesti.
Narttupennuissa on mukavasti luonnetta. Niistä löytyy taistelutahtoa ja pippurista säpinää. Kolmesta nartusta yksi vapaana oleva pentu etsii harrastuskotia. Pennuista löytyy vilkkautta, rohkeutta, sitkeyttä ja energiaa useampaankin lajiin. Pelkästään kotikoiraksi, sohvanvaltaajaksi nämä ovat aivan liian aktiivisia ja "työttöminä" näistä tullee hermoja raastavia pikku tuholaisia ;-)
Viikko on kulunut vikkelään
Peetulandiassa aika kuluu nopeaa. Peetuset on kuluneen viikon aikana oppineet paljon uusia asioita elämästä. Pääasiassa opetustoimesta on hoitanut suurimman siivun luonto. Peetusten elämän opettelu on ollut kiivasta. Leikki ja paini vaihde on heitetty suurimpaan pykälään, vaaniminen ja saalistaminen on kehittynyt. Kip on kouluttanut pentuja vuorotellen ja näyttää välillä siltä, että se opettaa pennuille sitkeyttä. Yhden osan kouluttamisesta on hoitanut Xy. Välillä Xystä on näkynyt vain häntä kun mustavalkoinen aalto on pyyhkäissyt sen ylitse. Sitkeästi se on antanut peetusten repiä ja pyörittää itseään.
Ulkona on kylmä ja autossa on jännää
Peetuset on käyneet ulkona vain sen verran, että ovat saaneet vetää raikasta ulkoilmaa keuhkoihin. Kirottu pakkanen ja varsinkin tuuli on tuottanut ongelmia. Ensi viikolla täytyy katsoa päivisin josko peetuset saisi ulkoilemaan hetkeksi, muutenkin ensi viikko on peetusille jännä ja toiminnan täyteinen viikko. Autolla pääsivät ajelulle. Alkuun takapenkiltä kuului purnausta mutta uskon että purnauksen syy oli enemmän se, että heidät oli suljettu boxiin. Vähän matkaa ajettuamme, ensimmäiset rupesivat makoilemaan ja olivat tyytyväisen oloisia. Muistelimme sitä kun haimme Xy:n. Xy osasi ajaa takapenkiltä aika kova äänisesti. Katsotaan kun peetuset pääsee yksin auton kyytiin notta mitä sitten sanovat.
Yritän päivitellä taas hieman useammin tulevalla viikolla. Nyt aika on mennyt peetusten toilailujen ihmettelemiseen ja pissapapereiden keräilyyn ;-)
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


