Viimeinen yhteinen viikko

Vieraita on riittänyt. Osa vieraista on käynyt sanomassa peetusille goodbyet ja osa vieraista on käynyt katsomassa mitä heidän pennuilleen kuuluu. Osa vieraista on käynyt katsomassa notta tuoko vai tuo peetunen.

Peetulandian asukkaiden viimeinen yhteinen viikko on käynnistynyt yhtä riehakkaasti kuin edellinen päättyi. Silmät on sielun peili sanotaan joten voisiko nyt sitten todeta, että pennuilla on terve sielu terveessä ruumiissa. Silmäpeilauksessa kaikki sai puhtaat paperit joka sinänsä ei ollut ylltäys. Peetusten pitikin olla geneettisesti silmäterveitä vanhempien perusteella. Tulipa nyt tarkistettua ettei siellä ollut ylimääräisiä ripsiä tai muutakaan.

Kauheeta ku mua pelottaa!

Maanantai aamuna, aivan kuin uuden viikon alku olisi ollut merkki peetusille, että hei nyt meitä pelottaa. Ensimmäiseksi katselin vajaa kaulusta ja mietin, että tuonko nyt sitten olen päättänyt pitää kotona. Kun avasin oven niin peetunen pakeni nurkkaan istumaan ja kun lähestyin sitä niin ryhtyi kovasti korvat luimussa nuoleskelemaan huuliaan. Aivan kuin oisin yön aikana käynyt jyräämässä sen ohi mennen. Ehkäpä olen kävellyt unissani. Muutkin ovat sitten kunnostautuneet samantyylisin puppeiluin. Kysymysmerkki esitti aina suositun, en voi liikkua täältä, en millään pääse vaikka kutsutaan. Ei suostunut lähtemään paikaltaan vaan käveli edestakaisin ja vinkui. Iso poika sai hepulin jätesäkistä. Jätesäkin avaaminen oli jotain niin kauheata ettei sitä ollut koskaan nähnyt. Meni matalana seinän viertä. Iso tyttö ei uskaltanut tulla portista jos vaikka portin toisella puolella ruoho ei olisikaan vihreätä vaan jotain siellä tapahtuisi jotain kauheata. Aika jänniä juttuja tapahtuu tässä siirtymävaiheessa kahdeksasta yhdeksään viikkoon. Alkujaan olemme luovuttaneet sheltit ysiviikkoisina ja ajattelimme katsoa myös bortsujen puuhastelut yhdeksään viikkoon. Nähtävästi pennut toimivat sitten aika tavalla samaan tyyliin rodusta riippumatta, tai ainakin nämä paimenkoirasukuiset. En usko, että luovuttaminen kahdeksanviikkoisena olisi aivan mahdoton ajatus mutta uskon, että pennut saavat paremman lähtöpotkun kun ne lähtee vasta ohitettuaan tuon maagisen kahdeksan viikon rajapyykin. Kahdeksanviikon ikäsien pennun käsittely vaatii sitten enemmän ymmärrystä ja tietotaitoa. Ensimmäiseksi koiraksi ei saisi luovuttaa koiraa kahdeksan viikon iässä, silloin kaivetaan kyllä itselle kuoppaa. Yhdeksän viikon luovutusiässä uudet kodit saavat pennun viikon myöhemmin ja silti heillä on hyvin aikaa sitouttaa peetuset uuteen kotiin ja ympäristöön. Peloista selvittyään peetuset ovat entistä vahvempia ja valmiimpia ottamaan vastaan sen mitä elämä tuo eteen. Jännintä tässä kaikessa on se, että yksikään pennuista ei ole vielä arastellut vieraita ihmisiä. Odotin, että joku/jotkut peetusista saattaisi ujostella vieraita mutta sitä ei ole tapahtunut. Voiko siitä sitten vetää jotain johtopäätöksiä?

Hei kaverit, nyt ulkoillaan!

Peetulandia airlines kiidätti peetuset matalalentoa ulkoilemaan. Viime päivien lumen tulo oli täyttänyt kaikki sopevat metsäautotiet jotta metsään ei tahdottu mennä nyt. Sensijaan menimme soramontuille jossa oli jokseenkin kohtuullisia liikuntapaikkoja tarjolla. Koko lauma ulos ja juoksuun. Helmihän on peetusille kertonut, että "ei tarvi uida liiveihin". Peetuset ei oikein muistanut edellä mainittua asiaa ja Helmi joutuikin huomauttamaan lenkillä parille "tyypille" että ei tarvi hyppiä nenille. Vajaa kaulus sai hirmuhuudon päin näköä ja se päättikin vaihtaa maisemaa sireeniä soitellen. Samoin kävi isolle tytölle joka sekin koitti sireenien vaikutusta pentuesisaruksiin. Sen jälkeen pennut ottivat välimatkaa belggariin. Onneksi Helmi on jo tottunut pentuihin niin paljon ettei tarvinnut hampaita käyttää edes karvassa. Täytyy kyllä sanoa, että se on aina yhtä vaikuttavan näköistä ja suoraan sanottuna sydäntä kylmää kun näkee väistämättömän tilanteen syntyvän, eikä itse voi vaikuttaa asiaan muutoin kuin korkeintaan komentamalla. Noh, elämä on ja se mikä ei tapa se kasvattaa. Peetuset ovat kyllä oppineet lukemaan tilanteita niin että osaavat väistää kun tarve on mutta tuolla ulkona täydessä vauhdissa tilanteet syntyvät niin nopeasti ettei peetusten motoriikka mahdollista suurempiin väistöliikkeisiin.

Totta tosiaan, viimeinen yhteinen viikko

Uskomatonta mutta totta aika on mennyt kuin siivillä. Peetusten toilailuja on ollut hieno seurailla. Joka päivä on ilmennyt jotain uutta. Nyt sitten eletään viimeistä viikkoa yhdessä. Uudet kodit odottelevat malttamattomina ja veikkaanpa, että koiratarvikekaupat on joutuneet koville kun koiratarviketta on hankittu. Se on aina yhtä hieno tunne, odottaa uutta pentua. Olen yllättänyt itseni useamman kerran miettimästä miten peetusen kanssa aloittaisi kouluttamisen. Missä vaiheessa tekisi mitä ja miten. Peetulandian pentublogi hiljenee mutta joskos tilalle tulisi jotain muuta. Ehkäpä peetulandian asukkaa pitävät yhteyttä oman sivunsa kautta kertoen miten elämä uusissa kodeissa on pyörähtänyt käyntiin. Katsotaan, katsotaan.

Uskomatonta miten hyvä onni meillä on ollut tämän pentueen kanssa. Alkaen synnytyksestä joka meni tavattoman hyvin, vaikka se kestikin kauan. Peetuset on olleet vilkkaita, elinvoimaisia ja kaikinpuolin terveitä. Luonteeltaan ne ovat olleet kohtuullisen tasaisia, avoimia, reippaita ja rohkeita. Mukavaa on, että Xy on tykännyt pitää peetusille leikkikoulua ja Helmikin on opettanut peetusille tosi kiltisti puhumaan "isoa pahaa koiraa". Ehkä ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa, vielähän tässä ehtii tapahtua vaikka mitä. Viikonloppuun on vielä pitkästi matkaa ;-)

Bordercollien urospentu vailla kotia!

Yksi peetunen on vielä vailla kotia. Komea urospentu etsii vielä sitä oikeata ihmistä.